tänää järkytykseni tajusin miten vähän aikaa mulla on enää lukea. alotan tänään. en saanut töitä siirrettyä. nyt saan muutaman euroa mut menee arvokast lukuaikaa hukkaa. tänään kun oikein kauan vakuuttelin iskäl et tarvin nyt ruokaa et pitää lukee ni suostu. ehkä ois pitäny jättää välii mut minkäs teet. ajomatkal sinne että takaisin sen puhui taukoamatta ja pelkästään haukku mua. se mollas mut niin totaalisesti. mä en käsitä miten se voi. en voi kuvailla sitä mut se on nin lannistavaa. haukkku mut kaiken ja lisäks vielä et tä lukio on täysin turha (mitä se varmaa onkin) ja kun ajattelee niin siis. mä en kestä. koulussa ku soitin et jos se ostais tänää ruokaa olin just tajunnu miten paljon mulla on tekemist ja olin kyl motivoitunu niin sit ku soitin niin sielllä ne taas tappeli. mä menin vessaa itkee. en oo koskaa tehny sellasta. ajatella koulussa.!ei sitä et ketää ois sitä huomannu. ja ei sitä kauaa kestäny ku ryhdistäytysin. nyt ku tä muutto on varmistunu niin oon huomannu et millasta tä elämä oikein on. koska odotan sitä niin paljon nyt vasta mä huomaan millasta tä eläm on. tarkotan et mä en valehtele et tääl kaikki tappelee joka IKINEN päivä. siihe oli kai niin tottunu. autossa mä yritin pitää silmät kiinni jos sit ei tulis kyyneliä, ei saa itkeä ajattelin. hoin mielessäni et ajattele tiistaita ajattele tiistaita.koko ajan. se on siis mun muuttopäivä. tä on niin käsittämätöntä. siitä sain jonku verran voimia. ajattelin et pitäis ol joku joka sanoo mul et se mitä se sanoo ei oo totta, älä usko sitä. sä pärjäät. se ei oo sun syytä. mä en tajua miksei se koskaa voi mennä itseensä. mä en  pyydä siltä mitäään. miksei se voi tunnustaa et mä kärsin ja se satuttaa mua. se uskoo et se ei tee mitäää väärää. nyt alko itkettää. mä aion lukea ja saada niin hyvän numeron ku vaan pystyn. mä aion tehä parhaani. ajttele tiistaita. sillon sä pääset vapaaks. sä et oo riippuvainen siitä, sä et tarvi sen rahoja ja sit sun ei tarvi olla siihen yhteydessä. jossei se sittenkää myönnä et siinä on vikaa niin sit on pakko ol välittämät. mut tä on niin käsittämätöntä. ku muutan todennäkösesdti se syyttää mua kaikesta ja koska en kerro muutosta niin tekee mut perinnöttömäksi. se ei haittaa mua. mä en halua sen rahoja. mä haluisin et se myötäis et se on tehny väärin. nyt itkettää taas kauheesti. voi ei. mä en haluu muuta ku et se myöntäis. mikset sä voi myöntää. mä en halua anteeksipyyntöä. myönnä vaan et teet väärin. mä en halua muuta. myöntäisit. tä on kamalaa. se ei tuu ikinä myöntämään. miten mä selviän tiistaihin asti. mä en oo aikoihi itkeny näin paljon. joskus sitä tuntu et vaik ois halunnu itkee niin kyyneleitä ei tullu. välillä itki vaikkei mitää sillä hetkellä tapahtunu, sitä vaa alko itkee. kerran joskus nuorempana, muistan ku katoin itteeni kyyneleitten läpi peilistä itteeni ja vannoin et en enää ikinä itkisi ja että jos joskus mun elämään tulee onnen hetkiä niin mä en päästä sitä niistä osalliseksi. välillä mä oon empiny jälkeenpäin jostain en tiedä minkä ihmee takii kunnes kohta se jo iskeeki mut maahan kahta kauheemmin.  nyt kun on varmistu et pääsen täst kaikest lopullisesti eroon muuton avulla mä tajuan millaista tä elämä tosiaan on joka päivä ja kaikki puheet mä tajuan yhä enemmän et miten loukkaavia ne on. mun täytyy saada päähäni et se on väärin, isän ei kuuu tehä niin ja mun täytyy pärjätä. nyt rupeen ettii yht puuttuvaa kirjaa ja alan lukee. toivottavasti mä pystyn siihen vielä. toivotaan. ja yritetään oikeesti sun on pakko. hetki vielä niin päääset pois. ajattele et saisit siit ä motivaatiota. käytä ne tunteet lukemiseen ja ajatteke jos saat hyvän numeron se ois mahtavaa.