tämä on kamalaa!!!!!!!!! kerron siitä kohta.........

Puhe meni hyvin! ainakin 15 tyyppiä tuli kehumaan ja "taputtaa olal".... Se oli kyllä ihan kivaa. Sitten voi jumalauta.... että mä olen kamala!! Sieltä tilaisuudesta menin sitten yhen pariskunnan luokse, jotka on tuntemut mut ja mä ne pienestä asti. Halusivat puhua "tilanteestani". Olin ajatellu, että se olisi ehkä turhaa, koska en kerro niille mitään oikeeta, millä on oikeesti merkitystä.

Sitten mentiin sen miehen kanssa juttelemaan. Se autto mua yhdessä jutussa tajuu kaikkii jutui, jotka mun iskä ois voinu auttaa ymmärtää, mutta tosiaan kun siitä ei tule mitään. Mua nolotti niin paljon ku vieraan ihmisen täytyy tehdä selasta. Se selitti asiat niin, että mä tajusin ja pyyhki kumilla kaikki juttuja siitä mun kirjasta ja mua nolotti ihan sairaasti. Se kyllä autto, ku hiffasin sitten.

Sitten ruvettii puhuu mun "tilanteesta". Ja minä idiootti aloin vuodattaa siinä kyyneliä kun päästiin siihen vaiheeseen, että kestäks sä sen, että tilanne sun vanhempien kanssa on tällanen ja useimmat ystävät on muuttanut pois ja siinä vaiheessa, kun kysyttiin että miten tä työ, ei se häiritse sun opiskelua? Ja erityisesti kyyneleet tulivat, että eikö se elätä sua, että sun on pakko käydä työssä? Ja saatana, nyt ne luulee et oon hemmoteltu kakara, jonka pillittää sitä et sen pitää käydä töissä et saisi rahaa, kun vanhemmat on paskiaisia. VAIKKA, useimmat minun ikäiset käyvät töissä koska se on normaalia ja niiden mielestä varmasti pillitin sitä että minun pitää tehdä töitä, vaikka kun ne oli nuoria ne muutti kotoa pois jo monta vuotta aiemmin pois kuin minä.  Se oli helvetisti pahin asia koko hommassa! Todella useemman vuoden!! Minä oon jo 18 ja en ole saanut itseäni järjestettyä pois kotoa. Se on kamalaa ja noloa. Todella noloa! Erityisesti mua ärsyttää se itkeminen, erityisesti niiden edessä! Yritin hillitä itseni, mutta mitä tapahtui oli liikaa. Ärsyttää niin hitosti!!

Miksi miksi miksi? Toivottavasti ne ei juoruu kenellekää. Ne on selasia että välillä ne on kivoja ja välillä ei oikein tiedä mitä niiden päässä liikkuu.

Ei  jumalauta. Mä en tiedä mikä juttu tä on, sitä luulee olevansa niin kova ja pystyvänsä mihin tahansa ja noin helposti alkaa pillittää. En tajua ja se ei ole kivaa.

Tajusin, että sen pojan kanssa vois olla ihan kavereita, ei olis mitään paineita ja näin. Jos ei nyt halua varsinaisesti heti tiedätte... niin se ois aika kiva kai. Jos myöhemmin jotai tulis niin sitä ei tarvi miettii nytten.

Kohta kai tulee hyvä fiilis taas.

Oon miettiny, että ku lähden se pitää tehdä nin ettei tarvi tulla takaisin, mutta lähtisin vaikka huome jos... en nyt ajattele sitä.

Yllättävän helpottava olo. Kyllä se puhuminen auttaa ja kai tä kirjottaminen. Jostain oon kuullu, että niillä jotka kirjottaa päiväkirjaa, siis purkaa ajatuksiaan on paljon vähemmän näitä, miksi niitä sanotaa, tällasia jopa fyysisiä ongelmia... Kun ne on silleen yhteydessä toisiinsa.

Tänään päivä meni aika nopeesti. Koulussa pari tuntia ja sai hoidettua yhen tärkeen jutun pois päiväjärkkäristä. Minä jakkupuvussa ja korkkareissani selvisimme erinomaisesti illan esityksestä. (Kesken tilaisuuden, kuiskasin vieressä istuvalle, että heittäis mut kotiin kun mulla oli huono olo.. oksettaa...;) mutta sitten jäinkin lppuun asti ja se oli ihan kivaa!! Ihan hyvä kai että jäi.

Yllättävää oli muute että yks tyttö kutsu mut tulee sen luo joskus, vaikken sellasta ollu ees ajatellu, siis et sen kaa erityisesti ystävystyisin. Kai se voi olla ihan kiva. En tiedä. Kun sitä jotai antaa ittestää ni sekin kyllä siinä avautus. Tosin puhelinnumeroita vaihtaessa en kehdannut kysyä että mikä sun nimi olikaan, kun jo sovittiin tapaamisesta. Kysyin sen sitten muilta myöhemmin.