hoh. tänään on su. pe en muista mitä tein. la hengasin himas ja tein jotain turhaa varmaa. illalla lähettiin baariin. kerron niin hyvin ku jaksan muistaa. no ensinnäkin la päivällä poika soitti ja sovittiin treffit. huomasin itekin miten se vaikutti muhun. olin koko päivän hyvällä tuulella ja jaksoin olla krsivällinen ja kuten haluun ajatella porukoiden yläpuolella (toivottavasti) ja käyttäydyn hyvin... -änään su äti mainitsi siitä että mistä jothui että olit niin hyvällä tuulella? sekin oli huomannut. en kertonu.. sitten sen laus kyllä jatkui kun nyt olet tuollainen........ tulen siihen kohta. no baarissa join taas ne rahat jotka ois pitäny säästää. olin ihan hyväs kunnos. mitäs siellä tapahtuikaa. öö. oli hauskaa. tanssittii tavattii tuttui. kaveria kourittiin, se itki, mä lohdutin, sen tunsi ittensä "likaiseksi". mä sanoin että jos jaksat niin nyt mennää kiertämään tonne baariin ja näytät heti ku näät sen tyypin niin mä vedän sitä turpaan. olin ihan tosissani. ku olin juonu niin sitä rohkeutta olisi aivan varasti ollut vetää jätkää turpaan, en kyllä miten sitä oikein.. oisin kai läiskässy ja käskeny pyytää anteeksi sellasta huonotapaista idioottia. näin koulututtuja joiden kanssa olen hyvin vähän tekemisissä , en ole oikein koskaa likkunu kouluporukoissa. yhen tutun jätkän näin jotai mujaa nuolemas. oli hauskaa. tanssia. siinä kun lähettii valomerkin aikoihi joka puristi perseestä. että jotkut on sitte.... en kyllä ees reakoinu se tuli niin äkkiä janäin kun saman tien toinen jätkä oli kysymäs otanko mä,  ja näytti jotai pientä vihreetä pussia. vaikka siinävaiheessa iltaa olin kaikkein sekasimmillaan varmaa sanoin epäröimät ei. yvä tietty. kaveri selitti et se oli varmaa jotai en tie mitä.. sitten minä ieni possu söin hesellä juustohampurilaisen ja juustoaterian. että oon possu. niin ja kaveri sai kuningas idean kävellä menomestasta naapurikaupunkii ku bussit eivät enää kulkemaan. siinä vaiheessa tuntu että pään sisällä on sellane pieni ihminen joka näyttää multa ja koittaa sanoo jotaijärkevää et nyt pitää pysyä hereillä ja siinä ku ei rahaa ollut taksii  ja käveltäessä kotiopäin se yritti sanoo et saatana vaik tuntuu et tähä kylmyyteen kuoleee kohta niin ota vähä kerrallaa. sieltä viimein tuli ensimmäinen aamubussi ja ku oltii jo aika reippaasti kävelty päästii hyppää siihe. sitten 4 tunnin päästä alkoikin työt, joihin selvisinki vaik krabbis uhkas tulla päällensä mut pikkuihminen päässä piti sen tahdonvoimalla poissa. että mä puhun sekoja. mä oon hulluksi kai tullu. juu =). työt tehtyä siirryin kannustamaa suome joka taaaaas hävisi ruotsille perkele. kotona sitten, mainitaan että taas kamala minä tuli päällensä joka kiroili minkä kerkisi, ja rasivosi. sitä ajattelee et jos olis välittämättä kotipaskasta niin ei ite tekis väärin mut nykyään en enää jaksa. mä käyttäydyn ihan kamalasti. mä yritin ol ok mut ne saa mut raivoihini. kaikki huusi kaikki riehu. lopulta äiti kävi makaamaa lattialle voikien riipaisevasti armahtakaa kuin kuolemaantuomittu että sillä hetkellä ajattelin että pirulainen ansaitsi oscarin. läimäsin oven vihoissani kiinni, kehtaa leikitelä kuolemalla ja on niin puhdas. rakas pikkusiskoni joka on välillä niin ihana joka tosin jo huomasin että tässä perheessä tulee menemään hunningolle ( olen niin superloistava ihmistuntija siis pitää kaikki paikkansa tietty) pienen tytön jonkunlaisen viattomuuden säilyttäneenä parkasi pelon ja katumuksen sekasellä äänellä kun luuli että se kuoli. syöksyin siinä ovesta, jotain selkärankaa sentää kyllä, ja näin lattialla lyhyen meloniperseen makaamasta lattialla liikkumattomana ja pikkusiskon hädissään vetämässä silmäluonta ylöspäin josta pilkotti ylösalasin kääntyny silmä. hetken jo luulin että jos nyt olisi tosikyseesssä mutta tuntui että kaikki ei ollu kohdallaan. kohta se liikkui. se oli vaan näytelly koko paskan. mä raivostuin taas. palasin huoneeseen samantien sanomatta mitään ja heittäydyin sängylle. hetken päästä tajusin että musiikki soi täysillä, en ollut kiinnittäny siihe mitää huomioo, ikäänku kuullu mitään. mä vaa tuijottelin ja kuvittelin että näytänköhän yhtä vittumaiselta ku äiti ja se hävetti mua et olisin samanlainen. siirryin hoilottamaan kurkkusuorana näitte luo ja mahtavalla lauluäänelläni kajautin kaikki tyylikkäät sydämen kovettamis ja itsesääli bisit kute peruspopppiaki. istuin ja puhelin ja kiroilin lähinnä itsekseni. välillä äiti kysy ttä mitä ja kirosin että mä sulle puhu, ittelleni mä puhun, kenelle muullekaan! lätisin kaikkia mikä harmitti, en tosiaan puhunu asioista, lähinnä kirosin ja ylistin itteäni miten paras olen ku kestän paskaa niin hyvin. tilanne rauhottu ja mä pölisin ihan ja ääni kuulosti siltä ku oisin yhä kännissä eilisestä mut en välittäny. äiti oli muuten "todella huolissaan ja pelkäsi että minut raiskataan ja että kuule siellä pojat juottavat ja et tiedä millaisia ne ovat" saatanan raisvostuttavaa. se ei tiedä et oon baareissa enneki tietty ollu. sanoin suoraan nyt et oon usei enneki ollu ja plaaa laa pidetää hauskaa ja plaa. niin mutta taksin tilanteeseen. en oikee mistää välttäny. mieleen tuli ajatus, oli iha hiljasta, jos heittäisin tän tuohon lattialle. se särkyisi. tulisi lisää draamaa. huonoa käytöstä. en ajatellut. heitin. sanoin että mitä väliä tavaralla ja matrialla on täytyy purkaa tunteitaan. tokasin että kerää sä mua ei huvita.  mua harmittaa että käyttäydyn näin muttas enää en pysty hillitsemään itteeni tässä perheessä. siksi muutto on huvä, ei tarvi olla missään tekemisissä näiden kanssa, minulta ei tule huonoa käytöstä. nämä sadat mädäntyä helvetissään ja keittää omat soppansa.. toisaalta jos nyt jaksaisin käyttäytyä hyvin, yht äkkinen muutto ja viesti thanks for nothing voisi olla edes hieman värisyttävämpää ja tyylikkäämpää minun kannaltani. olisin martyyri joka on kovana tyttönä järjestänyt poispääsyn ja lähtenyt, ikinä palaamatta, ikinä ottamatta yhteyttä, ikinä enää kestämättä paskaa. jos jatkan "huonoa käytöstä" olisin kiukutteleva pilallemennyt lusmu joak krakasi kotoa josta juoruiltaisi ja kaikki lähipiiri saisi kuvan että olen paha ja kakara. jos olen tyylikäs ja haistatan kaikessa hiljaisuudessa paskat saa taas kuvan että perheessä on varmaan jotain vikaa. minkä kuvan tietysti haluan antaa. miettisin myös että onko sillä väliä mitä muut ajattelevat. jos en jäksakaan enää käyttäytyä "hyvin", onko sillä väliä. la kun poika pyysi minut ulos se teki minut niin iloiseksi että yritin olla tää hyvä tyttö. sitten taas ajattelin että oon kamala ja mä että yksinkertaisesti se on liiiiiiiiiiiiiian hyvä mulle. toisaalta välillä ihan vähän aikaa haaveilen että voisin jo asua omassa asunnossani ja aloittaa normaalin elämän ja jos se tulee ilmi voin vähitellen kertoa sille. tai vihjaista että mussa on jotain... jotain. odotan niin sitä muuttoa. aion heti pyytää sen sinne. mä kaipaan niin sen seuraa. silloin kaikki unohtuu. silloin musta tulee ihan blondi. mikä ärsyttää mua koska enhän mä oikeesti oo selanen? tännä mulle vasta tulikin mieleen että voisiko ola niin että kun olen poissa kotoa jossain niin en halua ajatella mitään pahaa ja käyttäydyn itsekin höppänästi ja melkein sinisilmäisesti ja blondisti ja ajattlen mahdollisimman positiivisesti ja idealisitisesti. kotona taas olen kova ja käyttäydyn paskamaisesti. tarkotan ehkä se on joku puolustus juttu et ei haluu päästää mitään "pahaa" mieleen, koska.... en tiedä. unohdin pointin.  huomenna on hyvin tärkeä koe. en ole veläkään lukenut. ajattelin mennä katsomaan pahat pojat leffan. välillä tänää kun puhuin kotona, "yksikseni", ajattelin että olen varmaan tullut hullukis. vessassakin kun kotona ei ollut ketään marmatin ääneen samaan tapaaan kuin muita olisi ollut kuulemassa. "ole kärsivällinen", "saatana juoruämmät"..... siinä ajattelin että olen niin rumatapainen että melkein rukoilin että Hän (Jumala) tappaisi minut siihen paikkaan mutta sitten ajttelin että jos se olisi rienausta ja lopetin. välillä aas ajttelin et js en välittäi mut haluun kunnioittaa hänt. tähän ei kannata kirjottaa perää jou. sitten taas järkeilin hyväksrni että ne ajaa mut tähän ja kun pääsen pois niin kaikki on hyvin. ja plaaa plaa.että mä odotan. voi vi. siinä odottaessa kaikki koulujutut kärsii taas. mä haluisin kyl selviytyyy.

pölötän vielä hieman tästä "vahvuudesta". se ei olekaan hienoa. se on perseestä. tapasin yhen tutun, vanhempi äitin ikäinen tuttu, jolle 0len aina kohtelias ja yritän keksiä jutun juurta vaikka se sanookin ajattelemattomasti loukkaavia asoita ihan kui plaa plaa. mä tajusin et vaik se on "vahva" ollut elämässään niin nyt se on varmaa yksinäinen ja se huippuvahvalla ulkokuorella yritetään peittää heikkous tai vastaavaa. eneminkin kieltää tarve et tarvitsee toista. mäkin tarvitsen toista ja sen myöntäminen tuntuu hm osaksi se tuntuu en osaa selittää. ehkä se voisi olla joku askel johonin suuntaan. taas tullaa siihen et onko mussaan sisällä mitään hyvää mutta kaiken tän  tunnustuksien jälkeen meinaan sanoa et kai siel jotain on. meijän "iskä" tapas sanoo et äiti oli se kaunein nainen. muttakun jumalauta sillä ei o mitään väliä. kamalaa. nyt mä masennun taas kaikista tyypeistä. inhottavia. toisallata tässä on myös se että en saa pojasta kunnolla selvää ja jossain on ajatus että mä haluan vaan olla jonkun kanssa, mä tarvin jotakkuta. joka rakastais mua. mutku en tie oonko mä edes ihastunu edes ai itää. mikä tuntuu aika vieraalta mutta olis joka joka hukuttais mut johonki en tie. voi. mä taidan olla aika sekaisin ja seko rikki ja idiootti ja hölmö ja sen lisäksi läski ja ruma. ei saa sortua ajattelaan, mullako huono itsetunt? ei minua vaihaa sellaiset asiat. en nyt enepää jaksa ajatella mitään mistään. moikka siis. jos teen luen?